Kuvalla haku oikeasti toimii !!

Nythän Google on siis julkaissut erinomaisen sovelluksen Androidille:

Google Goggles

Ensimmäiset käyttökokemukseni löivät ällikälle. Tässä jutussa perehdyn nyt tuohon Googlen Goggelsin käyttöön.

Miten toimii?

Siis yksinkertaisuudessaan sovelluksella, joka on asennettuna esim. puhelimeen; otetaan halutusta kohteesta kuva. Ohjelma "skannaa" tiedot parissa sekunnissa ja tarjoaa vastineet, ihan kuten kirjoitetussa haku-tekstissä on tapana. Kuulostaa kevyeltä, mutta tuo tuloksien tarkkuus, sen painoarvo on olennaisen tärkeää.

Testaus on tehty seuraavalla kokoonpanolla

Sovellus on asennettuna puhelimeeni, joka on vanha, Samsungin lippulaivanakin ollut,
Galax S III 4G (GT-19305) (..kannata aina uusinta uutta sännätä ostamaan, kun vanhemman saa puolet edullisemmin....). Android versiona on 4.1.2.
iOS ja Windows puhelimille en tiedä onko saatavilla vielä, mutta iso talo tuo varmasti muillekkin OS versioille kyseisen työkalun käyttöön, ennemmin tai myöhemmin.

Ensi puraisu

Ensimmäiset kuvat otin laitteista, joista voisi kuvitella löytävänsä jotain, ihan vaikka niiden malli-tyyppien näkyvyyden kannalta. Räpsäsin kuvan viistosti Lumixin kinopokkarista, jossa tyyppinumero näkyi, vinosti, , väärinpäin, heikossa valaistuksessa ja tämän jälkeen vain odotin muutaman, ehkä 5 sekunttia ja tulokset olivat esillä. Tulokseksi Google tarjosi ihan sitä samaa, kuin olisin tehnyt haun perinteisellä tavalla; otantaa suomalaisista kaupoista, jotka kyseistä mallia myyvät, jne..wau!

Lisää testiä

Seuraavan kuvan otin media serveristä, jonka etupaneelissa lukee ainoastaan merkki, ei mallityypin tietoja. Haun tapahduttua, toiselta riviltä löytyi juuri kyseisen mallin esittely, taas osuma.

Päivänvalolampun kuvaus oli liian "helppo" pala, ensimmäisenä siirryttiin Philipsin sivulle.

Seuraavaksi koitin hiukan haasteellisempaa, kuvasin eteisessä olevaamme isoa seinäkelloa. Kellotaulussa, eikä missään siinä lue päälleppäin merkistä, eikä mallista mitään. Ja upsista: "IKEAN Suuri seinäkello...jne"
Ei voi kuin ihmetellä Googlen algorytmien suunnittelijoita ja heidän nerouttaan.

Kävellessäni eteisestä keittiöön vangitsin kuvan yhdestä seinällä roikkuneesta koristelautasista ja taas napakymppi! Seinällämme roikkuu 4 Albert Edelfeltin kopio-tekelettä, lautasiin koristeltuna. Ensimmäinen haku-osuma antoi tiivistelmän Albert Edelfeltistä.

1 onnistunut kuva vielä, ilman kikkailuja: Se Ikea taas näyttää kyntensä meidän kodissamme, toistamiseen. Otin kuvan isosta taulusta, jossa Eiffeltorni on kuvattuna alhaalta ja kohteen sijoittelu raameissa on vinosti esitettynä, tarkoituksellisesti. Eipä mennyt Goggels lankaan viimeisellä yrittämälläkään, vaan keksi kertoa, että taulu on kyseessä, jota myy Ikea. Kuvassa ei ollut taulun raameja näkyvissä.

Lisäominaisuuksista

Erinomaisen tärkeää on tietenkin se, että voit ottaa jo aiemmin otetun kuvan käsittelyyn ja hakea siitä tietoja. Valitettavasti, kun mikään ohjelma ei ole ikinä täydellinen, ei sitä ole myöskään Googlen Goggels. Jos koitat ottaa vaikkapa kovalevyn tiedot tarrasta kuvan ja toivot löytäväsi siihen manuaalit netistä, menee Goggelilta jauhot suuhun, ilman säätöä. Se johtuu liiallisesta tiedon määrästä, jota ohjelma kuvasta poimii ja helposti vielä väärässä järjestyksessäkin, jollet erikseen käytä kuva-alueen rajausta, joka omana työkaluna ohjelmasta. Siis liiallisen tekstin kanssa voi tulla ongelmia, ihan kuten hakukoneella yleensäkkin. Tässä pitäisi auttaa ominaisuus, jossa hakutuloksen ilmaannuttua, on myös Googlen haku-sivulle muodostunut tekstiä hakukenttään jota nimenomaan pitäisi päästä muokkaamaan. Mutta eipä pääsekkään, ainakaan minun puhelimellani. Nimittäin painaessani tekstin syöttökenttään, ei näppäimistö ilmestynytkään esille, vaan pysyy tiukasti pimennossa, siis ihan bugilta vaikuttaa. Korjautunee seuraavassa versiossa.

Vaikka teknisessä toteutuksessa on pientä viilaamista muutenkin, sanoisin, että nyt ollaan menty aimo harppaus eteenpäin arkipäiväisessä tiedonkeruussa. Vaikka olen puhelimien kanssa toiminnut pitkään, en siitä huolimatta tykkää kirjoittaa puhelimella, ikävää touhua. Se kun nyt vaan on niin pirun hankalaa ja pääsääntöisesti,  lähes aina, sen kirjoittamisen voisi tehdä myös myöhempänäkin ajankohtana ja kunnon näppiksellä. Juuri tällaisille jästipäille, kuten allekirjoittanut, tulee Goggels, kuin taivaan lahjana.

Mitä seuraavaksi?

Mitä tulevaisuudessa voidaan odottaa kyseiseltä haku-roottorilta? Ehkäpä ominaisuus, jossa voidaan muutaman kuvan yhteisellä tiedolla luoda hakuja. Ajatellaan vaikkapa autosta otettua sivu-profiili kuvaa. Vastaavuutta tai tarkkaa osumaa ei ehkä löydy helposti, mutta, jos hakua tarkentamaan voitaisiin lisätä TOINEN kuva autosta, eri kuvakulmasta. Taikka henkilökuvan ottaminen; eri kuvakulmista otetut kuvat, antaisi tarkemman tuloksen. Tuloksissa voisi olla julkaistut kuvat joko Google+ :ssa, Facebookissa tai Flickerissä, tms kuvia ja tietoja.

Yhteenveto

Joka tapauksessa, tästä ohjelmasta tulee olemaan hyötyä monelle tavalliselle kadun tallaajalla, jotka janoavat tietoa missä ikinä liikkuvatkaan. Ja nimenomaan sellaisille henkilöille, jotka eivät halua pilata aikaansa turhalla puhelimen räpläämisellä. Niille ihmisille, joilla on tilannetajua olla läsnä ihmisten keskellä.
  Tämä ainakin helpottaa tilannetta, jos on kova hinku tietää asioista nyt ja heti. Ja jos tiedon saamista pystyy odottamaan, voit kaapata kuvan tilasta/tilanteesta ja tarkistaa lisätietosi myöhemmin.

Mahtavaa ja yksinkertaista ! Kokeile niin yllätyt !

Digitaali-Dieettipäiväkirja, 7 päivää

10.11.2013 sunnuntaina vietettiin maailman parasta päivää; silloin oli isäinpäivä. :-)

Sain jo perinteeksi tulleeet, itse kyhätyt kortit pojilta ja vaimolta muuta pientä, mukavaa.

Mutta korttien lisäksi, vanhempi poikani oli kirjoittanut kortin taakse muutaman extra-asian: (kortti oli muuten frisbeekiekon muotoinen ja siinä luki Innova päällä, isänsä poika ;-))

Kortin takana luki:

#####################################################################

Lahjakortti:

• Olen koko seuraavan viikon käyttämättä sähkölaitteita
• Autan jossain jota pyydät
• Teen nopeasti iltatoimet
• Haravoin takapihan nurmikon

T:Veeti

#####################################################################

Kun tällaisen kortin saa, ei ehkä lapsettomien ihmistenkään enään tarvitse miettiä, miksi isäinpäivää ei voita sitten yhtään mikään, niisk.

Kun aamulla luin kortin ääneen sängyssä, nuorempi poikani sanoi siihen perään heti:

"Mäkin voin olla tossa mukana, niin Veetillä ei ole niin vaikeeta itsekseen yrittää tota"

Noh, kun asian esille ottajana olivat omat poikani, (vihdoinkin), päätin, että tämä tavoite otetaan nyt tosissaan ja nyt vedetään yhtä köyttä koko perhe. Asiasta; (digi-vempeleiden jatkuvasta räpläämisestä) kun oli käyty keskusteluja kymmeniä kertoja aiemmin, ilman pidempi aikaisempaa menestystä.

Katsotaan nyt miten käy, ei varmasti kovin huonosti, uskoisin. Mutta saadaanko tästä jotain erityisen hyvää, sitä todella odotan mielenkiinnolla. Vai voiko kaikki vain jämähtää omaan apatiaansa, pojat tehdä esim. kolttosia, kun kaikki tavallinen tuntuu liian tylsältä. Se selvinnee viikon sisällä. Ja sitä paitsi; pojat on poikia; kaikkee voi sattua, kun on aikaa ;-)

Yhteenveto:

Viikon koitimme olla erossa noista "Helvetin koneista", vaihtelevalla menestyksellä ja halulla.
Kokemusta on hyvä kuvata kahdella sanalla tiiviisti:

KANNATTAA KOKEILLA!

Alla on päiväkohtaiset kertomukset, siitä kuinka tämä eteni, mutta laitan tähän vielä lyhyesti muutaman seikan, jotka ensi kerralla teemme toisin ja mitkä varmasti vaikuttavat/vaikuttivat toisinaan ensimmäisellä yrittämällä lipsumiseenkin. Ja lisäksi jotain muuta huomioita

1. Viisi arkipäivää on parempi kuin koko viikko tai vain viikonloppu
2. Ensi kerralla puhelimet eivät ole enään uusia, jolloin jokin "tutkimis"- hetki jää helpommin väliin
3. TV pitää ensikin kerralla pitää kiinni koko kuurin ajan, se oli hyvä päätös (1 lipsahdus)
4. Kun on kotona, puhelimet pitää sulkea, pelkkä äänettömyys ei riitä
5. Kun on muksuista erossa, puhelin on hyvä olla taskussa varalta
6. Kun on autolla liikkeellä, puhelin on hyvä olla mukana, vaikkakin voi hyvin olla kiinni, ellei GPS:ää käytä. Mutta musiikit voi kuunnella radiostakin.
7. Älä ole liian ankara, kenellekkään, eihän tässä ole kuitenkaan elämästä ja kuolemasta kyse.
8. Leikkimielellä tosissaan, ni hyvä tulee!

Maanantai

Takana on tosiaan ensimmäinen päivä, ilman mitään viihdelaitteiden ylivaltaa. Ilman TVtä, tietokonetta, puhelimia, iPadejä, eikä muitakaan mielenjatkeiden orjuutusta. Allekirjoittanut, tosin joutui ja joutuu pitämään konettaan auki sen niin sanotun virka-aikansa, mutta vain sen ajan, klo 16 reikämuna ja that's it.

Päivä oli pientä poikkeusta lukuunottamatta täysin normaali. Käytimme 4kk ikäistä Jackrusselin "jojoamme" pentutapaamisessa, joka oli aivan mahtavaa! Sovimme puhelimien käytöstä yhdessä, että voimme ainoastaan kuvata tapahtumaa, mutta muuten puhelimet pois. Nuorimmalla ote vähän lipsui puhelimen muiden ominaisuuksien räpläämisen puolelle, mutta kehotuksesta meni äkkiä taskuun.

Illalla kotiin ja soffalle ihmettelemään, että mitäs nyt. Vaimo siihen viereen ja aloimme juttelemaan niitä näitä, ilman kiireen tuntua, oho! Koira tuli siihen sekaan änkeämään, kuten aina. Kohta pojat hakivat Minotaurus pelinsä ja houkuttelivat vaimon sitä pelaamaan. Sillä aikaa kun vaimo otti pojilta turpiinsa, minä ähelsin pulmapalikan kanssa, jonka nuorempi poitsu oli sunnuntaina saanut isovanhemmiltaan.Vaikeusaste oli pahin, kun luulivat niiden tähtien tarkoittavan sen kokoa :-)

Ilta meni yllättäen rattoisasti, ilman vieroitusoireita. Mutta sitten kun pojat olivat sängyssä, tuli vaimon aika livahtaa yövuoroon. Tästä se tahtojen kamppailu vasta alkoikin, joka yllätti minut täysin; niinkin hankalan oloista kuin oli. Iltapalaa väkertäessäni, aloin mielessäni selittelemään itselleni, kuinka koko ideahan lähti siitä, että emme perheenä ole yhdessä tarpeeksi läsnä ja muita ymmärtävässä olotilassa, joten nyt muu perhe on muualla. Voisin vähän selata iPadia tai tsiigata jotain digiboksilta. Selitykset vaan tursuivat päähäni aina vaan, aina vaan yksityiskohtaisemmin ja yksiselitteisemmin, vakuuttavammin. Ei olisi ketään ollut todistamassa, jos uutiset katsoisin ja vähän s-postia siinä samalla jne...

Sitten jostain syystä sain kuolaavat mielijohteeni ravisteltua päästäni ja kaivoin kirjan esille ja aloin kauhoamaan rahka-marja-jogurtti-raejuusto-mössöä turpaani. Kirja oli: "Karppaajan arkiruokaa". Kirjan lähes kokonaan luettuani, sain todeta, että eikö ruokakirjoja tarvitsekkaan oikolukea lainkaan. Kolmen eri reseptin kohdalla, oli kuva tiikeribroilerista. Lisäksi terveys-ruokakirjassa usutettiin jatkuvasti micron käyttöön, joka on ehdottomasti väärä neuvo. Microhan tappaa kaiken! Lämmittäähän silti sen ruuankin, mutta kyseessä oli terveyspainoitteinen ruokaohjekirja! Shittiä sanon minä..

En muista koska olisin mennyt nukkumaan niinkin aikaisin kuin klo 22:10, nyt tuli se tehtyä. Päivästä jäi helvetin hyvä maku. Eikä hyvää mieltä ainakaan pilannut se, että sain miellyttävän puhelun koulutuspaikasta johon olin hakenut, avot! Eiku seuraavaan päivään into piukeella!

Tiistai

Aamupäivä meni taasen PC:n ääressä, tutkien firmoja, jotka kiinnostavat eniten. Tämä kuului tehtävääni, ennen koulutushaastatteluani, (joka on tänään keksiviikkona). Kun klo saavutti kakkosen, oli aika lähteä viemään poika hampilääkäriin, koirakaan ei ollut vielä päässyt lenkille. "Valohoidon" jälkeen oli aika hoitaa toinen velvollisuus.Maanantain sulkapallot kun jäivät väliin, unohtuivat, siis tämän uusimman hössötyksen takia, päätin sitten lähteä koiran kanssa juoksulenkille. (Vieläkään ei oltu koskettu digi-laitteisiin ;-))

Vettä satoi, mutta ulos oli mentävä. Ja parhaiten sitä pysyy lämpimänä, kun pitää pientä hölkkää yllä. Sitten hairahduin sivuraiteelle, mutta en ottanut siitä pahemmin huonoa omaa tuntoa. Laitoin Sport Trackerin puhelimesta päälle. Olen utelias tietämään matkoja ja reittejä missä milloinkin koiran kanssa kuljen. Kuljen lähes joka kerta metsäreittejä, joita en ole vielä aiemmin käyttänyt. Yllättävän paljon se 20cm korkea koirakin jaksaa juosta, sitkeä terrieri. Kun pääsin kotiin, puhelimesta ohjelma pois päältä ja luuri pöydälle ja siihen se jäi iltaan asti.

Kun puuhastelee koko ajan jotain, niin ei pääse tulemaan niitä hetkiä, että menenpä ja otanpa sen iPadin ja teen sitä ja tätä. 

Päivällä oli hiukan kireyttä ilmassa, mutta onneksi pojat eivät jääneet/jää sekunniksikaan toimettomaksi. Nyt nuorempi oli tuonut ison pahvilaatikon kotiin, joka oli tehty koiralle kodiksi kuvataidekoulussa. Sehän ei tietysti vanhamman mukaan ollut vielä valmis, vaikka oli harjakatot ja kaikki, vaan sitten alkoivat sitä yhdessä tuumin fixaamaan lisää. Ja rinta rottingilla sitä esittelemään sitten meille :-) koirakin eksyi sinne sisään välillä..

Tiistai-iltana otin Remeksen uusimman karvaisiin kämmeniin ja "yritin" opetella taas lukemaan romaania, muutama vuosi edellisestä nimittäin. Pääsin lopulta kappaleeseen 12, mutta ei se helppoa aluksi ollut. Keskittyminen oli vaan niin pirun vaikeeta, kun on tottunut välkkymiseen, vittumaisten mainosten herkeämättömään vilkkumiseen ja muihin liikkuviin kuviin ja osiin ja ääniin.

Puhelin taas kouraan, olihan herätys laitettava päälle. Mutta eipä sitten enempää räpläämistä. Ei edes s-postin kahlaamista. :-)

Höyhensaarille olin sängyssäni matkalla kovaa vauhtia, taas mielettömän aikaisin, n. 23:00.

Hyvä päivä oli kokonaisuudessaan! :-)

Keskiviikko

Aamupäivä kului edellisten tapaan. Sitten päivän katkaisi koulutusohjelma-haastattelu Espoossa klo 13:00. Perskeles, kyllä olis hienoo, jos nyt vihdoin lykästäisi :-) Puhelinta jouduin kaivamaan esille, jotta sain asetettua oikean osoitteen karttapalveluun.

Paikalle saapuessani oli "vaarana", että olisin jatkanut mobiilin räpläämistä, kun odotteluaikaa kerrankin jäi harvinaisesti peräti reilut 20 min ! :-) Kun päätin pitää puhelimeni taskussa kellon ja kalenterivarauksen katsomisen jälkeen, oli näky yhtä hölmö, kuin muistan nähneeni sporassa taannoin Helsingissä ennen mobiili-vallankumousta: kaikki matkustajat joutuivat suorastaan kamppailemaan siitä, etteivät joutuisi kenenkään kanssa suoraan katsekontaktiin. Silloin kättä pidempänä käytettiin kirjoja, Metro- lehtiä, väsymystä (silmät kiinni) tai ikkunoita, joista pääsee tuijottelemaan intensiivisesti ulos tärkeitä puita ja huikeen hienoja betonirakennuksia.

Ei voi mitään, mutta hävetti vähän muiden puolesta esiintyä noin. Itsekkin olen niin tehnyt, aina kun ei jaksa skarpata. Mutta toisaalta, haastatteluun mennessä pitäisi ehkä vähän enemmän skarpata, vaikkakin haastattelun luonne kyllä määrittelee asiallisuuden tason, onhan se selvä. Nythän oli pelimaailmaan liittyvä tilaisuus, jossa ehkä ei katsota kovin pahasti kieroon "nykyaikaista" käyttäytymistä. Oliskohan musta sittenkin pitänyt tulla kapiainen...

Aamupäivä oli lopulta paketissa ja hikoilutti vieläkin kokemus, nyt ei sitten muuta kuin odottelua muutama viikko, kädet ristissä. Autossa ei tarvinnut kaivaa puhelinta esille GPS:n takia, vaan otinkin Garminin nüvi 40:n esille ja valitsin: "Aja kotiin." Helpompi tapa.

Matkalla jouduin kuitenkin ottamaan taas puhelimen esille, kun oli hoidettava tärkeä puhelu (olihan vielä ns. virka-aika, joten ei hätää). Kotiin päästyäni, kiukku nousi kattoon, kun kävi selväksi, ettei koiraa oltukkaan viety lenkille, vaikka aamupäivällä jätin lapun pöydälle sitä varten. Takki oli tyhjä haastattelun päätteeksi ja nälkä älytön, enkä millään olisi jaksanut lähteä lenkille. Lopulta kuitenkin ulos oli mentävä ja yllättävän pian se "nv" katosi naamalta. Ihmeellinen vaikutus tolla pikku räksyllä. Sanotaan, että ne elää yli 15v, ei paha olenkaan :-)

Taas koitti se hetki, jolloin kaadutaan soffalle ja normaalisti avattaisiin hypno-tuijotin. Nuorempi kolli kuitenkin halusi peliseuraa eilisen lauta-lego-pelin kanssa. Minotaurusta pelatessa, jouduin opettamaan tunteettomuutta pelissä ;-) "Jos haluat voittaa, ajattelet vain omaa napaasi, tässä ei ole tunteilulle sijaa, tämähän on vain peliä. Ei sun tarvii ajatella, että mä olen saanut jo tarpeeksi huonoa kohtelua pelissä, jolloin tasoitat sun rankaisuja veljellesi." Sitten alkoi turpalöylyt, sain koko ajan "kuonooni", eikä mitään mahiksia pärjätä.Vanhempi poika tuli myös mukaan muutaman kierroksen jälkeen ja lopulta pyyhki meillä pöydän.

Pojat nukkumassa ja vaimo lähtenyt viimeiselle yövuorolleen. Pikku tilkka tumman punaista lasin pohjalle ja eilen aloittamani Remes kouraan ja sitt ahmimaan. "Ylösnousemus" oli luettuna kappaleeseen 25 asti, ennen kuin suljin kirjan. Tapahtumiin oli tietenkin ehditty jo sotkea CIA, FSB ja Supo samaan vyyhtiin; solmussa toisiinsa. Ihan Ilkan tapaista; ottaa tämä asetelma mukaan. Eipä siinä mitään, kyllä sitä jaksoi olla kiinnostunut kuitenkin, olihan taukoa kirjojen (romaanien) lukemisesta ollut jo vuosia.

Eiku unta palloon n. klo 22:51 ja viimeinen kosketus puhelimeen;  herätyksen asettaminen klo 7:00.

Vähän jo ehti kaipailemaan teltsun tsiigailua, mutta hoidetaan tämä nyt kunnialla loppuun, kun kerran aloitettu.

Torstai

Torstaina asiat menivät päin helvettiä. Ensin vaimo tiputti Lumia 800:nsa lattialle, niin että lasi särkyi ikävästi koko laajuudeltaan ruudulla. Se nyt ei ollutkaan pahinta, koska puhelimen selailua pystyi vielä käyttämään, mutta pahinta oli se vika joka tuntui palanneen samalta seisomalta, ajalta, jolloin puhelin oli vielä minun, duunipuhelinperintöjä..Puhelin muuttuu täysin mustaksi puhelun ollessa päällä. Puhelua ei voinut katkaista, eikä ruutuun saanut mitään näkyville, kuin joillakin ihmekikoille. Kahdella kädellä puhelimesta kiinni ja painamalla jostain sokko-pisteestä, sai ruutuun jotain eloa. Voihan (|)! sanon minä. Puhelin oli lopulta peruuttamattomassa tilassa, jossa edes sen OS versiota pysty päivittämään seuraavanlaisen virhe-ilmoituksen johdosta: 80072F0D. Kaikki ohjeet, (jotka jostain muualta, kuin Nokialta löytyivät), viittasivat kokonaan eri ongelmaan. Kirjaimellisesti yhteensä laskettuna, useita päiviä olen koittanut saada luuria toimimaan, erityisesti aiemmin, eri kikoilla, eri käyttöjärjestelmissä, ja useilla eri vaihtoehdoilla, niin ei sitkeyttä palkittu taaskaan näiden n-alkuisten puhelimien kanssa :-(.

Eikä siinä kaikki:
Asioidessani TE-toimistossa, puhelimitse, mittani tuli lopulta täyteen:
Töistä saamana Lumia 820 kun ei suostunut siirtämään ääntäni enään puhelun toiseen päähän asti, vaan sanat tippuilivat johonkin siihen välimaastoon. Puhelut piti toimittaa huutaen mikrophoneen, eli puhuminen saattoi tapahtua ainoastaan vain kotoolta käsin. Syy tähän on mielestäni hyvinkin yksiselitteinen ja helppo arvata, vaikka tietoa ei olekkaan. Puhelimessa on 2 micciä. Se toimiva, jota tarvitaan silloin, kun puhutaan kaiuttin päällä. Tästä kertoo isompi reikä puhelimen alla, latauspistokkeen oikealla puolen. JA toinen mikki, se tärkeämpi, toimimaton on etupuolella, jonka reikää tuskin edes huomaa. Se on alle kymmenesosa nuppineulanpäästä. Paljon pienempi, kuin missään muussa puhelinmallissa. Jos logiikassani on mitään järkeä, on mikrophonen reikä tukkeentunut ihosta irtoavasta kauhkasta, kuolleesta ihosta, hiestä ja muusta samanlaisesta visvasta, jota löytyy, kun avaa TV-kaukosäätimen, kun ne nappulat eivät toimineetkaan enään. Siis hygieeniselläkin ihmisellä..johon myös itseni luen. Eikä sitä puhelinmikkiä voi putsata kuin irroittamalla etulasi. Siispä tarttumaan sopivaan työkaluun; ruuvari käteen.
Tein nyt vaan sen virheen, että olin vielä kiukusta sekaisin edellisen, tärkeän puhelun takia. Hätäisesti rukarista kiinni ja lasi paskaksi, kräk! Lasi meni sen verran klesaksi, ettei luurissa ollut enään mitään tatsia, sekin siitä sitten. Onneksi olin säätänyt valokuvien ja videoiden automaattisen siirtymisen SkyDriveen, eipä menneet ne sitten hukkaan. Ja kontaktit ovat Googlen tilillä tallessa, jees!
Sähläämisen jälkeen jotenkin tuntui kuitenkin hyvältä..mahdollisesti viimeinen tämän merkin puhelin, aah! Yli 13 vuoden    n-käytön jälkeen saan valitan kaupan hyllyltä, juuri sen mikä miellyttää, ja joka varmasti on hyvä ja luotettava.

Päivä kuitenkin soljui vanhojen luurien elvytyksellä ja mahdollisella käyttöönotolla, ensin ne kuitenkin tarvitsivat tekohengitystä. Siis räpläämisen puolesta, päivä meni perseelleen. Sanotaanko, ehkä olosuhteiden pakosta. Vaikka puhelimet ovat olleet poissa käytöstä tämän viikon, ovat ne olleet valmius-tilassa. Tuntuu siltä, että sen on oltava näin, ihan turvallisuussyistä; meillä kun on 2 koltiasta, alla 13v. Mitä vaan voi sattua ja jos ei ole sitä puhelinta, jonka sitten erikseen laittaa päälle, on digi-dieetti mennyt silloin liian pitkälle. Liian kallista kikkailua. Ärsyttävän tärkeä tuo puhelin näyttää olevan..

Perjantai

Nyt kun tätä kirjoitan on La ja lounas justiinsa huitastu kiduksiin. Aah, vaimon luomaa lohisalaattia, nam! Olipas hyvää!
Perjantaina oli taas arjesta hiukan poikkeava päivä. Vanhimman pojan synttärit oli tarkoitaus järjestää nyt lähisukulaisille, kaverisynttärit kun olivat jo viikkoa ennen. Ennen tätä, kuitenkin oli aika mennä käväsemään työkkärissä ensimmäisen kerran sitten viimeisen työpäivän. Aikaa siitä oli jo hurahtanut melkoinen tovi, firmasta kun irtaannuin jo kesäkuun lopulla. Otettuani vuoronumeron, pääsinkin ihmeen pikaisesti asioimaan infopisteellä. Virkailija avusti muutamassa jutussa ja lopulta otti minulle toisen vuorolapun automaatista. Nyt siis oli aika päästä erilliseen koppiin asioimaan toisen virkailijan kanssa. Tässä hairahduin ottamaan sen "väliaikapuhelimeni" (N900) esille ja lukemaan Ampparin uutisia. Voihan vitonen! Ja syyllinen.
Vuoronodottelujakkaran muoto kun pakottaa istujan jompaan kumpaan vaihtoehtoiseen asentoon; joko luonnottomaan ryhti-paavo asentoon tai siihen kotoisampaan, täydelliseen sohvaperuna olo-tilanteeseen, jossa mies selvästi makaa enemmän sohvalla, kuin istuu. Vaikee arvata, kumpi houkutteli enemmän. Pelkästään se istuma-asento aiheuttaa aivoihin erikoisen mobiili-singnaalin, joka viheltelee vienosti taskun pohjalta, kuin pirteä patakakkosen tunnussävelmä aikoinaan PK-aikaan. Tuntui hassulta ottaa se "köntti" taskusta ja se kynä, jotta käyttö olisi mielekästä. Luurissa kuva on tarkka, mutta käyttömukavuus on menneen aikojen historian havinaa; siis sitä ei ole. Kun sain toimistossa asiani hoidettua, ampasin Sonera-kauppaan.

Olin päivällä jo päättänyt ostavani uuden luurin ja matkalla kauppakeskuksessa ElisaShopittiin, päätin tsiigata, josko valitsemani puhelinmalli löytyisi muutaman metrin lähempää, Soneran kaupasta. Eipä ollut koko mallia enään myytävänä, josta syystä asiointi vääntyi sitten väkisin edes jonkin asian kauppaamisen puolelle: "vaihda liittymä, nyt on hyvä tarjous.." Ei kiitos."Mutta kun ...tietenkin kannattaa." Ei kiitos ja moro!

Jatkoin matkaani ElisaShopittiin, kun tiesin liikkeen myyvän vielä tätä Samsungin puhelin mallia, joka oli sitten vuosi tai kaksi sitten vielä kyseisen merkin lippulaiva. N. tunnin päästä pääsin kaupasta ulos uusi luuri pussissa, jonoa kun oli ollut melkoisesti ja vain 1 myyjä. Samsung Galaxy S III 4G. Puhelin maksoi vähemmän kuin puolet, verrattuna tämän päivän kuumimpiin uutuusmalleihin. Ja silti, luurissa on 4G yhteydet, ruudun tuumakoko 4,8 ja amoled näyttö, 8Mpx kamera. Todella mainio hölpötin(kin) eikä vähintään hintalaatusuhteeltaan.

Kotona oli jo aika valmistautua synttäreihin, laitoin vain luuriin käyttöönottoasetukset ja sitten töpseli kiinni ja lataukseen. Kun vieraat lopulta saapuivat, tuli sitten kuvaamisen aika; uusi luuri esille. Muuten tuli taas kosketeltua ja hiplattua puhelinta vähän tämän tästä. Olihan mukava näyttää kuvia ja videoita edelliseltä kerralta, kun jackrusselimme tapasi tämän vanhan sekarotuisen herran, joka tänäänkin saapui meille. Vasta ilta seitsemän jälkeen, kun loputkin vieraat olivat lähteneet, saimme huokaista pitkän päivän päätteeksi ja allekirjoittanut sai myös antaa periksi vaimon nöyrälle pyynnölle: "katsotaan vain elämää, jookos?". Ohjelma päättyi ja oli aika käydä yöpuulle. Taas oli luuri ajautunut käteen, käsittämätön magneetti. Ehkä uutuutensa takia, toivottovasti se oli se syy.

Remes taas esille ja uni oli taattua. Ainakin klo 04:ään saakka. Jotain ..tanan mörköjä ui uniin. Ja sitt taas taju kankaalle. Päivä pulkassa.

Lauantai

Lauantaista ole pahemmin kerrottavaa, joka olennaisesti poikkeasi edellisistä päivistä. Pojilla oli sportti-päivät molemmilla. Olin nuoremman matkassa Riihimäen Valio Areenalla, fudiksen harjoitusmatseissa. Pari peliä kylmässä hallissa ja hyvinhän ne meni molemmat. Toisen pelin aikana testasin puhelimen video- ja kuvaus- kykyjä. Ja olipas muuten loistavaa jälkeä, sisätiloissa vielä! Pelin aikana puhelin olikin esillä useamminkin, kuin vain pelkästään kuvaus-sessioiden aikana. DDieetti-lupaukseni alkoi jo tuntua loivemmalta, kuin se "ehdoton irti-otto" oli aluksi tarkoitettu.

Sunnuntai

Lauantaina olimme jo päättäneet, että aikaistaisimme digivimpainten käyttöä puolikkaalla päivällä. Aamupala huiviin ja 1-0 laitteet käteen, jokaiselle. Aivan kuin saalistavat nälkäiset koirat, kylkiluut paistaen, kuola valuen ja lopulta roiskuen säntäämässä lihaisan reisiluun kimppuun, pitkän pakollisen paaston jälkeen.

Noh, sunnuntaista ei sitten paljoa enempää aiheesta ollutkaan sitten kerrottavaa. Päivä oli paketoitu itseasiassa jo aamupalan jälkeen ja taputeltu selviytyjien säestämänä myöhemmin illalla.
 (Oli taas muuten naurettavaa jankutusta Selviytyjissä. Kilpailijat kilpaa kiljuvat suoraselkäisyyden ja rehellisyyden nimiin, kun itse, ihan jokainen heistä kusettavat toisiaan minkä ehtivät. Tästä ei kaksinaismoralismi enempään paisu.) Siksiköhän sitä tulee vaimon kanssa katseltua ja päiviteltyä..itsehän kun näemme tietty olevamme sen puhtoisimman moralismin isät- ja äitihahmot ;-)

Frisbeegolffin pullonkaula

Oikeastaan otsikko voisi olla ehkä ”FrisbeeGolffin vaikein osa-alue” taikka ”Se viimeinen mahdollisuus”. Voisi olla myös ”Väylän viimeinen heitto”.

Mutta jätin otsikon nyt noin, koska sitä se monesti koko pelaamisessa vaikuttaa olevan, siis se PUTTAAMINEN. Yritän tässä nyt perehtyä tuohon viimeiseen toivoon syvemmin, tarjota omia vinkkejä, muiden vinkkejä ja opetusvideoita ja ehkä auttamaan lukijaa itseään ajattelemaan, miten omalta kannalta puttaamisen jaloa taitoa voisi vielä kehittää itselleen sopivaksi.

Oppimisen ainoa vaatimus: nöyryys ja antautuminen toistuvalle treenille

Heitän heti kehiin tämän Discraftin mainion videon, jossa yksiselitteisesti, tietyntyyppisellä metodilla suorastaan joutuu oppimaan varman putin 

(21 min.pitkä):

“Discraft Disc Golf Clinic: Putting Confidence Program”

Jos et jaksanut katsoa videota loppuun asti tai englanti ei ole vahvimpia puolia, niin tuossa videossa kerrotaan yksiselitteisesti toiston tärkeydestä, mutta sillä tarkennuksella, että ”ohjelmassa” on pysyttävä tai tulosta ei synny. Eli, ei ole syytä joka onnistuneen puttitreenisarjan jälkeen siirtyä 5 m kauemmaksi korista jatkamaan samanlaista treeniä, koska on jo niin ”pirun hyvä”. Pikemminkin, on syytä jatkaa puttaamisharjoittelua siltä etäisyydeltä, kun saa kiekot koriin, JOKAISENA HARJOITTELUPÄIVÄNÄ. Itse jaksoin harjoitella maanisesti tunteja pelkästään puttia joka päivä, aikoinaan kun löysin lajin. Mutta totuushan on, ettei tuo treeni kanna pitkälle, kuten edellä videossakin se todettiin: keskittyminen kärsii, koska joka ikinen harjoitusputti on pelattava niin, kuin pelaisit kilpailussa. Muuten harjoitukset ovat lähes ajanhukkaa. On kohtuullisen raskasta olla siinä ”oikeassa” puttiasennossa tunteja yhteen menoon ja maltillisesti.

Yhdyn moniin seikkoihin, joista Mark Ellis videolla mainitsee, mutta ihan kirjaimellisesti kaikki ei uppoa karoineen päivineen. Esimerkiksi: kiekkomäärän ei tarvitse välttämättä olla juuri se 2 kpl, jokainen kyllä löytää sen sopivan määrän, kunhan ottaa sen huomioon, että puttaustilanteessa ei saa antaa paikkojen väsyä liikaa eikä jäykistyä. Muuten silloin on jo liian kauan kökitty samassa asennossa. Eihän pelitilanteessakaan olla 5 min paikaallaan ja pahimmillaan vielä selkä köyryssä!

Markin mukaan, heikon puttaamisen aiheuttaa heikko itsevarmuus tässä kohdin ja niinhän se useimmiten on. Markin menettelyllä kohotetaan itsevarmuus tasolle, josta voi rehellisesti sanoa itselleen aina: ”tuolta etäisyydeltä saan kiekon koriin”. Se on aika paljon sanottu, jos vielä tehtykkin. Tuohon tulokseen pääsee, kun pitää jalat maassa. Tuskin kuitenkaan kukaan, pystyy sanomaan samaa, säteellä: 10m – 15m korista. Eli kannattaa pitää jalat maassa.

Tekniikasta: Heiton kovuus

Putata voi lähes millä tavalla tahansa. Sanoisin, että se tapa, jolla olet opetellut ”sen varman putin” (myös tuulisissakin olosuhteissa) on hyvä pitää kilpailuissakin. Jos olet treenannut ”gorilla-putin”, joka irrottaisi kaarnatkin männystä, käytä sitä.

Mutta entä sitten kisoissa, kun pelitilannetta on lähes mahdotonta treenata? Eipä se mitään, olimmehan me jo treenanneet sen tietyn matkan varmalle putille, eikö niin? Entä jos kuitenkin kilpailutilanteessa etäisyys korista onkin 2m enemmän, kuin olet treenanut 1kk:n jokaisena päivänä ja puttityylisi on se gorilla-putti? Leikitään ajatuksella, että se varma etäisyys, josta saat kiekot koriin on max. 7m ja ammut sitten kiekon ohi kymmenestä metristä niin, ettei kiekko edes osu koriin. Vastatuuleen heitettynä kiekko on helposti taas siinä 10:ssä metrissä tai jopa ylikin ja sama ruljanssi alkaa uudelleen: kierros sitten pilalla (allekirjoittanut tietää liian hyvin mistä puhuu ;-) ).

Omista kokemuksista on aina helppo puhua, nimenomaan kuinka EI pitäisi tehdä ;-) .Nimittäin, mitä kauemmin olet frisbeegolffia pelannut, tumpeloinut tiettyjä heittoja, niin sitä enemmän sitä haluaa oppia lisää…aika loogista. Muiden neuvominen siten, että kuinka pitäisi tehdä, onkin jo aivan toinen juttu. Jokainen kun on kuitenkin erillainen, siis ihan fyysisestikkin, sormien ja ranteiden niveliä myöden.

On olemassa kuitenkin yksi ehdoton totuus, joka puttaamisessa kannattaa huomioida; on sitten vasenkätinen, nivelreumainen, yli- tai ali-painoinen, puolisokea jalaton ja kädetön, ihan sama kaikilla:

Kun puttaat, puttaat tasan niin kovaa, että seuraavaa puttia ei tarvitse uudelleen yrittää, vaan se uppoaa varmasti sisään. Putterin on normaaliolosuhteessa tiputtava niin lähelle koria, että kakkosputilla korjaat kiekon koriin epäröimättä, siltä varmalta alueelta. Niin sanotuissa poikkeavissa tilanteissa, tarkoittaen: kovaa tuulta mistä suunnasta tahansa, alas viettävää rinnettä korin takana tai sivulla, vesieste uhka, ylämäkiputissa kierintä mahdollisuus takaisin päin, jne, on otettava tietenkin olosuhteet huomioon ja toimittava niiden mukaan ja heitettävä jopa vielä hiljaisemmalla vauhdilla kiekkoa koria kohti, jos vaaramomentit ovat lähempänä, kuin sinun ”varma-alueesi”. Ei se silti ja siksi ole aina helppoa.

Putti- tekniikoista ja niiden lujuudestakin seuraavalla videolla hyviä vinkkejä jakelee Scott Papa. Scott toimii Discgolfer Magazine- lehden neuvovana toimittajana.

“Discraft Disc Golf Clinic: Putting Basics”

Tekniikasta: kiekon heittokulma

Puttaustapoja on yllättävän monia. Seuraavassa videossa heppu nimeltä Steve Carson kertoo eri tekniikoista + antaa muita vinkkiä:

” Disc Golf Tips &Techniques : Disc Golf Putting Techniques”

Alussa itse opettelin ns. unhyzer puttitekniikan, joka lievästi kaareutuu oikeakätisellä oikealle. Se on hyvä, niin kauan, kun kiekko edes osuu koriin. Koska siten pitkät putit ovat toisaalta hiukan helpommin heitettävissä; ei tarvita niin suurta ja toisaalta kovaakin käden ojennusta, tms. Mutta myöhemmin pyrin pois koko tyylistä, laiskuuttani, kun en jaksannut, enkä ehtinyt enään treenaamaan tarpeeksi usein. Kuten aiemmin sanottuna, treeniä tarvitaan paljon, jotta esim. pitkän talven jälkeen saadaan pää taas kondikseen (jos/kun talvella ei hotsita niin paljoa pelata). Kun tuota nimenomaista tyyliä ei treenaa tarpeeksi, on saletti, että kiekko jatkaa ohi mennessään piiiitkääälleeeee.

Seuraavaksi aloin treenaamaan kirjaimellisesti päinvastaista putti-tyyliä; hyzer- puttia. Eli hakemalla kiekkoa melko lievällä kulmalla oikealta (oik.kät.). Tästä on selvä hyöty kovuuden hallinnoimiseen, sekä kiekon kierteen jarrutukseen osuessaan ketjuihin hiukan korin oikealta puolelta, jolloin tapahtuu lisäksi lievä sukellus koriin. Toisin sanoen, kun oikeakätinen puttaa myötäkierteellä koriin ja hiukan oikealta puolelta (mutta vain hiuksen hienosti), tapahtuu liikkeessä vastareaktio kiekon osuessa korin ketjuihin ja se pysähtyy hieman herkemmin, varsinkin, jos kyseessä on putteri, jossa on grippiä enemmän kuin kovissa muoveissa, esim. Millenium Omega. (Itse tosin käytän tätä nykyä kovia muoveja)

Jälkeenpäin ajateltuna, suunta opettelussa oli jo oikea, treenimäärääni nähden. Mutta edelleen oli osa-alueita, (ja on vieläkin), jotka toimivat valitettavasti vain silloin tällöin. Mm. haaraputtaaminen oli hankalaa, jota joutuu ikävän usein käyttämään, vielä kotiradalla, kun siellä sattuu olemaan rutkasti puita. Haaraputtauksessa sain hassun ahaa-elämyksen jonkin aikaa sitten, joka itseasiassa tuntui todella pöljältä, kun se kesti noinkin kauan älytä. Höntti olo tuli siitä, kun jäin kelaamaan, että miksi ihmeessä sitä tottuneesti ja jääräpäisesti vain käyttää samoja tekniikoita vuodesta toiseen ja luulee, että se tyyli vaan on opeteltava, vaikka, voisi olla olemassa itselleen sopivampikin/yksinkertaisempikin keino. Haaraputissa, kun olin tottuneesti aina putannut siten, että kiekon lähtörata alkoi vasemman reiden päältä tai sen vasemmalta sivulta, jolloin tuli väkisin sellainen sivuttais liike koria kohti: sektori liian suuri. 

Kun sitten puolivahingossa, huitaisten heitinkin kiekon koriin siten, että kiekko lähti kirjaimellisesti jalkojen välistä, kohtisuoraan ja sisään. Tästä inspiroituneena aloin treenaamaan pelkästään haaraputtia. Viikon jokaisena päivänä treenasin 15-30min, jonka jälkeen viikkokisoissa paransin omaa ennätystäni kolmella heitolla. Myöhemmin totesin, että se on varma putti lähietäisyydeltä, mutta pitkällä roikolla haaraputtaaminen, ainakin minulle, osoittautui mahdottomaksi, niin sanotun turva-alueeni ulkopuolelta.. heitosta tulee liian jyrkkä, jolloin koriin osumiselle jää liian pieni rako. Tässä minulla on vielä paljon hiomista. Haaraputtaaminen kun pitäisi saada toimimaan siten, että tuota varsinaista kaarta oikealta ei pääse juurikaan syntymään ja kiekko lähes ”nostetaan” suoraan koriin kymmenenkin metrin päästä. Toiset kutsuvat tätä hissi-putiksi J

Haaraputtaamisesta lisää seuraavassa videossa Nikko Locastron opastamana:

” Nikko Locastro teaches youHow to Putt- DiscMasters”

Yhteenveto

Kaikki ketkä harrastavat frisbeegolffia tai ovat aikeissa aloittaa ensikokeilujen jälkeen, lienevät kanssani samaa mieltä siitä, että ottaa kohtuullisen paljon päähän äärimmäisen hyvän avauksen jälkeinen shitti-putti, joka kilahtaa alarautaan, ylärautaan tai vielä pahempaa; lentää niin kauas, ettei seuraavallakaan yrityksellä ole toiveita saada sitä sisään, muuten kuin arpomalla silmät selän taakse sidottuina ja väärällä kädellä seisten. Kaikesta muusta voimmekin olla eri mieltä, se on selvä. Sanotaan vielä; että pidä jalat maassa ja toiveesi onnistumiselle suhteutettuna treenimäärääsi. Jotta saa 7 metrin putin aina sisään, on treenattava yllättävä paljon tai olisiko pikemminkin paremmin muotoiltuna näin: riittävän usein. Toiston ja liikeradan muistuttaminen lihaksille, käsille ja jaloille on olennaista. Sama pätee ihan mihin tahansakkin treeniin, mutta frisbeegolffissa epäonnistuminen aina korostuu sitä mukaan, kun toiset jatkavat onnistumistaan. Kun toisten taitotaso kohenee, ei voi olla huomaamatta oman pelaamisen heikkoja puolia. Itse otin viikon tehokuurin aamuisin, ennen aamupalaa ja ilman häiriötekijöitä..toimii hyvin. 

Nyt kun tätä kirjoitan, on syksy ja sataa..kele. Ei sitä tarvitse ehkä ihan kylähulluksi ryhtyä ja mennä sateeseen kastumaan ja hankkia flunssaa. Syksyllä ja talvella, jos varsinkin seurassasi on aktiiveja, voi koittaa vuokrata tiloja, jossa jatkaa treenaamista. Ja mikäs sen parempaa on kuin treenata kavereiden kanssa, kuin yksin kotonaan omaan koriin, vaikka sekin on tärkeää.

Toivottavasti sait tästä edes jotain apua, jos kierit puttaamisen kanssa saatanallisessa kuristusotteessa, eikä happi meinaa kulkea, valo tunnelin päässä on sammunut ja kiukku ja turhautuminen tursuaa korvista niin että vaikut lentää.

Tämä viimeinen, on se kaikista vaikein heitto, opettele se hyvin!

Lopuksi vielä video puttauksen saloista Avery Jenkinsin sekä Jussi Meresmaan kertomana:

” Discmania Deep in the Game: Ep 1 - Putting (Instructional Disc Golf video)”

Hyviä treenejä!

Täysin langaton lataus: Uusi innovaatio vai silkkaa rahastusta?

Nokia julkisti eilen ensimmäisen tablettinsa, sekä joitain 6":n  jättipuhelimia.

Ennen ensimmäistä testaustakaan, voisin hyvin kuvitella piteleväni tablettia käsissäni ja etsivän siitä "uusia" ominaisuuksia verrattuna Lumia puhelimiin taikka PC:n win 8 versioon tai vähintään ominaisuuksia, jotka on tuotu paremmin esille. Pidän Nokian muotoilusta, vaikkakin sivunappuloiden pitäisikin olla paremmin suojassa ja toisinaan puhelin on hankala ottaa kouraansa vain lukeakseen artikkeleita, kun sormet jo puristavat puhelimen oikealta joko kameran aktivointia päälle tai sitten lukitus aktivoituu. Siitä huolimatta pidän laitteen linjoista (Lumia 820 omistaja).


Muista netistä luetuista arvioista ja kommenteista mieleen jäi roikkumaan muutaman tärkeän ja suositun ohjelman puuttuminen tabletista, johtuen Windows RT:n puutteista: Spotify sekä Istagram. Itse omistan iPadin, jonka suurinta käyttöastetta perheessämme edustaa 2 ja 5. luokkalaiset pojat; youtuben, Netflixin ja pelien kautta. Heillä musiikki jää edelleen vähemmälle, saatikka kuvien julkaisu.

Itse käytän Spotifyitä lähes joka päivä, vähän joka käänteessä. Pidemmillä automatkoilla saattaa iPadi tai puhelin olla kytkettynä sinihampaalla autostereoihin. Autotallissa säkkitreeniä vetäessäni, Spotify pauhaa Onkyon edullisista stereoista, (ei tarvita isoa rahaa, saadakseen sellaiset stereot, jossa on Spotify integroituna), lenkille lähtiessäni puhelimen kautta, taikka ihan karaoke tarkoituksessa PC/TV- yhdistelmällä kotisohvalta (PC- versioon kun saa vielä loistavia sanoituksia ylläpitäviä ja muokkauksen mahdollistavia ohjelmia..ilmaiseksi).

Ei Spotifyikään ole täydellinen, varsinkaan puhelimissa (erityisesti Lumian kanssa kokemuksia). Puhelun tullessa, soitto luonnollisesti katkeaa. Mutta eipä se jatkukkaan enää puhelun päätyttyä, eikä koko ohjelma meinaa reagoida katkenneen soitannan jälkeen. Uudelleen ohjelman käynnistäminen auttaa kuitenkin aina.

Puutteesta huolimatta, pidän Spotifyitä vuosikymmenen innovaationa. Sillä kun voi vaikka ladata haluamansa soittolistat tai albumit laitteeseen erityistä käyttöä varten tilanteisiin, offline- tilaan, joissa ei ole saatavilla verkko- eikä 3G/4G- yhteyksiä, tai sen käyttö on vaan pirun kallista (ulkomailla).

Instagrammin  käyttö, henkilökohtaisella tasolla, on jäänyt minulle vielä enemmän arvoitukseksi, että ehtiikö, jaksaako, kiinnostaako vielä jakaa tietojaan yhdessä uudessa somessa. Joka tapauksessa Instagrammin käyttö globaalisti on räjähdysmäisesti kasvanut, näille ihmisille se on tärkeä.

Kun näitä ohjelmia puuttuu, riittääkö tämä langattoman laturin innovaatio selättämään vajavaisuudet?
Tässä artikkeli lähempään tarkasteluun tietokone.fi.

Itselle tuli ensimmäisenä mieleen seikkoja, jotka eivät houkuttele ostamaan laitetta sitten millään, päinvastoin. Rahastetaan ehkä väärillä ominaisuuksilla, se tunne jää pinnalle. No mitä ne sitten ovat??

Jos halutaan täysin langatonta latausta, eikö laturin sitten pitäisi pystyä antamaan täysi virta puhelimeen? Miksi akun teho on jätetty niin alhaiseksi, että päästään max. 70% tehoon.
Onko idean innovaattori unohtanut, että puhelimeen voidaan ostaa toinen akku ja vaihtaa se muutamassa sekunnissa? Ai niin, vaikka Lumia 820:ssä voikin akun vaihtaa itse, ei sitä voi esimerkiksi enään tehdä 1020:ssa, voihan rypäle! Onko tämä pikemminkin asiakkaan aliarviointia, myydään huuhaata, koska se on nyt In? Langattoman latauksen varsinainsena käyttökohteena ainoa järkevä kohde on integraatio pöytätasossa. Pöytälevyn alle sijoitettava latausalusta olisi järkevä ja niin huomaamaton, kuin sen pitäisikin olla. Tähän tuotteistamiseen on valitettavasti vielä matkaa, vaikka tekniikka on jo olemassa. Soppareita kaluste- talojen kanssa, perhaps? Tänä päivänä myydään pikkuhinnalla LED- nauhaa..niin miksei tätä langattoman latauksen mahdollistavaa materiaalia ole samalla lailla tuotteistettu? Noh, maximaalisten tuottojen takia tietenkin.

Tiukasta kritiikistä huolimatta, olisin valmis ostamaan Lumia 1020 puhelimen, mutta lähinnä loistavan kameransa takia. Ja hyvä, että näitä uusien puhelimien julkistuksia tehdään niin usein: tippuuhan edellisten puhelinten hinnat järkevälle tasolle ;-)

Tässä vielä hyvää testi- raporttia 1020:sta. Ja erinomainen vertailu Pureview teknologiasta: 808 vs 1020.

FrisbeeGolf: Grande Finale, Kylmäkoski 19.10.2013

Kilpailu oli kauden päätöskisa. Väylät vaikeita, paljon rokottavia, suoria rännejä, 27 kpl.
Ehkä toiseen ajankohtaan rata olisi ollut pelattavampi, mutta ei oikeastaan päätöskisaksi. Liian tiukka ja raskas siihen mielen tilaan ;-)

http://www.discgolfhyvinkaa.net/uutiset/kisatulokset/149-grande-finale-kylmakoski-19102013

Fribaa, teknologiaa ja puolimieliä.

Tämä on ensimmäinen blogini ikinä.

 Kieltämättä arveluttaa lähteä jakamaan ajatuksia noinkin sekavalla otsikolla, mutta nämä aiheet kiinnostavat minua eniten ja joista haluan jakaa kokemuksia muillekkin, toivoen, että hajatelmani herättävät ajattelemaan asioita lukijan omasta näkövinkkelistä ja ideoimaan jotain hyötyä siitä itselleen. Hyötyä ja iloa. Ja samalla tästä tulee arkisto itselleni, mahdollisia tulevia tarpeita varten.

Parempi varmaan aloittaa kertomalla ensin hiukan itsestäni.

Täytän tänä vuonna pyöreät neljäkymmentä vuotta, eikä se onneksi tunnu muuten kuin fyysisessä kunnossa aika ajoin, mieli on lähes yhtä samanlainen kuin 20 vuotta sitten. Ehkä jotain viisastumisen pilkahduksia saattanut ajan saaatossa ilmetäkkin, mutta pikemminkin enemmänkin rohkeutta on tullut nostaa omia ajatuksia enemmän esille muiden luettavaksi ja kuultaviksi.

Asun Hyvinkäällä kahden ala-asteella opiskelevan pojan koltiaisen ja vuonna 1995 tapaamani vaimon kanssa. Tällä hetkellä olen työtön järjestelmäasiantuntija ja opiskelen Java- koodausta. Kuulun siihen suureen suomalaiseen joukkoon, joka myytiin toiseen firmaan, kuin vanhat rukkaset kirpputorilla. Ja uudesta firmasta suurien lupauksien päätteeksi annettiin tiketti kilometritehtaalle. Siis nykyaikaista, sallittua orjamarkkinointia, jonka säädyllisyyden tason on turha unelmoida parantuvan ihan lähivuosina.

Työttömyys sinällään on tuonut positiivisia asioita elämääni, ajan käytön muodossa: perhe saa enemmän aikaani tai paremminkin; minä saan enemmän perheeltäni aikaa. Töissä käydessäni vuodesta 2000 lähtien ajoin aluksi Helsingistä Hyvinkäälle n. 2 vuotta, jonka jälkeen sain töitä Espoosta. Muutimme Hyvinkäälle, ja 60km yhteensuuntaan päivittäinen ajo jatkui vuoden 2013 heinäkuun alkuun saakka. Eli reilu 2h matkoihin joka päivä. Vuosikausien tieremontit Hämeenlinna väylällä söi miestä pahemman lailla.

En varmasti juhlisi työttömyyden iloista, jos ei entinen työnantajani olisi tarjonnut vuoden irtisanoutumispakettia, elämä olisi aika lailla erillaista. Nyt on talous pysynyt kuitenkin hallinnassa, mutta töitä on saatava, ennen kuin on myöhäistä. En ole laakereilleni jäänyt makailemaan. Tarkennan vielä mitä myöhäisyydellä tarkoitan. Siis tilannetta jossa ajaudumme niin tiukkaan rahatilanteeseen, etteivät rahavarantomme riitä asumiskustannuksiin rakentamassamme talossa, josta on tullut jo kuin kolmas lapsemme; emme halua siitä luopua ihan kovin herkästi.

Blogini alkuperäisenä tarkoituksena oli rakentaa kevyt "tietokanta" teknisistä jipoista ja ohjeista, joidenka käyttö parhaimmillaan nopeuttaa ja selkeyttää päivittäistä työskentelyä IT:n herkästi muuttuvassa maailmassa. Mutta kun annoin asian muhia, päätin kokeilla tällaista otsikon kertomaa mikstuuraa.

FrisbeeGolffista olen löytänyt maailman mahtavimman urheilulajin, joka kestää parhaimmillaan isältä pojalle ja jota saan pelata vielä 80 vuotiaanakin. FrisbeeGolf on niin mukaansa tempaava harrastus, etten toista samanlaista keksi. Ensimmäiset FrisbeeGolf- kokemukset sain n. 12 vuotiaana. Setäni oli rakentanut omalle mökilleen eräänlaisen, alkukantaisen FrisbeeGolf radan, jossa koreina toimi reilut, ranteenpaksuiset puolitoista metriset kepit. Frisbeet, olivat niitä ns. huoltoasema frisbeetä. Kivaa oli jo silloin. Sitten se varsinainen tutustuminen lajin saloihin tapahtui kesällä 1998 Helsingin Munkkiniemessä.

En pidä itseäni huonona pelaajana, mutta en ole pystynyt silti nostamaan taitotasoani ihan sinne huipullekkaan. Olen pahimmillaan menttaalipelaaja, joka tyrii seuraavat heittonsa, pelkästään kelaamalla tekniikoita liikaa onnistuneen heiton päätteeksi. Mutta parhaimmillaan saan hienon tuloksen rennolla pelaamisella. Jostain syystä, se rennon pelaamisen saavuttaminen on osoittautunut kovimmaksi haasteeksi ja se onkin jatkuva tavoitteeni. Vaikka puhun, keskustelen, vitsailen ja esitän viilipyttyä; pään sisällä saattaa olla "pakkovääntöä", halusin sitä tai en ja harvoin haluan. Jos jokin asia on "pakko-pakko" suorittaa, ei siitä meinaa syntyä sitten mitään hyvää. ("Pakko saada tää nyt onnistumaan, edellinen meni pieleen, nyt korjataan tää sitten, tai: "edellinen onnistu, tänkin on pakko onnistua..") Liekö jokin teiniajan vastakkainasettelu, jolloin vanhemmilta tuli kaikenlaisia vaatimuksia ja "pakkoasioita" välillä ihan kelvottomin perusteluin tai täysin perustelematta, niin sitten sitä vielä aikuisenakin haraa tätä ajatusta vastaan ;-) . Jos tässä nyt pikkuhiljaa alkais pääsemään tästä onnettomasta "pakottajasta" jo yli.

Teknologiasta olen ollut kiinnostunut aina. Teknologiassa kiehtoo erityisesti kaikki ne ideat ja piirteet, joilla ihmisen elämä saadaan helpommaksi ja kuitenkin pikkuisen mielenkiintoisemmaksi. Pystytään mahdollisesti pienentämään hiilijalanjälkeä ja auttamaan ihmisiä pysymään yhdessä taikka löytämään uusia mahdollisuuksia tuttavuuksien löytämiseen teknologioiden tuomien yhtenäisten mielenkiintojen ja uusien harrasteiden avulla. Automaatiotekniikat erityisesti kiinnostaa, jo senkin takia, että päästäisiin vähäpätöisimmistä ja aivottomista töistä niihin vaativimpiin, itseänsä oikeasti kehittäviin ja luoviin töihin.
(Nikon Coolshot etäisyysmittari tehty erityisesti golffaajille, mutta toimi erittäin hyvin myös fribaajilla.)

Jos nyt mielipiteistä puhutaan, en malta olla hiljaa, silloin kun kohtuuttomuutta, erityisesti ylenkatsovaa välinpitämättömyyttä esiintyy. Ihmissuhteita olen onnistunut sössimään, vaikka olenkin koittanut pitää kiinni yhdestä periaatteesta: kohtele muita ihmisiä, kuin toivoisit heidän kohtelevan sinua. Olen ateisti, en usko mihinkään korkeampaan voimaan, ainoastaan realistiseen järkeen ja tietenkin tunteisiin. Tunneälyä soisin tällä pallolla olevan roppakaupalla enemmän. Tunneälyttömiin ihmisiin kyllästyn heti, enkä pysty olemaan narsistien, saatikka psykopaattien kanssa tekemisissä. Samalla, on se raskasta olla tekemisissä ihmisen kanssa, jolla oman arvon tunne on nollassa, mutta mieluummin se, kuin se toinen ääripää. Tämän jälkimmäisen kanssa kun pystyy keskustelemaan muustakin, kuin mitä tämän oman "navan" ympärillä tapahtuu.

Näistä kolmesta asiasta tulen aika ajoin rustaamaan. Vaikka blogin nimi onkin "ultrahyzer", (joka tulee frisbeegolffin terminologiasta ja joka tarkoittaa tiukkaa friba-kiekon riuhtasua jyrkkään kulmaan korkealle, josta se tippuu kuin veitsellä leikaten maahan, jääden siihen useimmiten vielä pystyyn) tulee se kuvaamaan itsessään symbolisesti terävyydellään ja iskevyydellään kyseistä kirjoittamaani asiaa kulloinkin; tai aikuisten oikeesti; ainakin niin on tarkoitus... Tarkoitus on saada jaettua ajattelun aihetta, jakaa myös toisten kirjoittamia hienoja artikkeleita, videoita ja mitä tahansa, jolla saadaan sanan säilä heilumaan ja päivää vähän piristettyä, niillä pikkujutuilla.

Kiitos kiinnostuksestasi, hyviä lukuhetkiä!